Valtteri Rämö

Voice Massage -hierontaUrheiluhierontaKlassinen hierontaOloOk:n toiminnasta vastaava johtaja Minulla on vahva ja monipuolinen urheilutausta. Sitä kautta monet eri urheiluvammat ja niiden hoitaminen ovat tulleet tutuksi.Älä ymmärrä väärin, vaivasi ei tarvitse olla urheilusta johtuva, sillä osaan auttaa myös esimerkiksi perinteisissä hartia- ja päänsärkytapauksissa. Olet toki erittäin tervetullut myös ilman minkäänlaista vaivaa, ennaltaehkäisevä tai hemmotteleva hoito on aina […]

Elena Ruuskanen

Olen plastiikkakirurginen sairaanhoitaja, hieroja ja tanssitaiteilija. Minulla on hyvä anatomian osaaminen. Hierojana olen tarkasti aistiva ja reaktiivinen. Lähestyn kehoa tuntevasti, kuuntelevasti ja yksilöllisesti. Minulla on vahvat kädet ja tarvittaessa voimakaskin ote. Kielitaito suomi, englanti ja espanja. Sähköposti: info(at)olook.fi

Jaana Göttier O’Toghdha

Olen aina ollut kiinnostunut liikunnasta ja myös siitä, miten mieli vaikuttaa kehoon ja keho mieleen. Olen työskennellyt kokonaisvaltaisen terveydenhoidon parissa vuodesta 2007. Kouluttaudun jatkuvasti lisää, tällä hetkellä erityisesti biodynaamisten ja kraniaalisten teknikoiden suuntaan. Hoidossani pyrin aina huomioimaan ihmisen kokonaisuutena ja yksilönä. Kohtaan asiakkaani lempeästi, otan huomioon toiveet ja tarpeet, ja niiden mukaan hoidan. Pyrin pehmeään […]

Riina Riikonen

Olen varmat ja herkästi aistivat otteet omaava fysioterapeutti. Koulutukseltani olen myös Voice Massage -hoitaja, akupunktiohoitaja, personal trainer ja musiikin maisteri. Laulajana pystyn ääneen liittyvissä hoidoissa kiinnittämään erityistä huomiota kehon ja hengityksen toimintaan äänentuotossa. Olet tervetullut asiakkaakseni sellaisena kuin olet. Pidän ammatissani tärkeänä asiakkaan kiireetöntä, vuorovaikutteista kohtaamista ja tulet vastaanotollani ymmärretyksi ja kuulluksi. Asiakkaan kokonaisvaltainen hyvinvointi […]

Eeva Tarvainen

Eeva Tarvainen Voice Massage -terapeuttiHierojaPuheterapeutti Olen alkuperäiseltä koulutukseltani puheterapeutti. Varttuuneella iällä kaipasin uusia tuulia ja kouluttauduin ensin hierojaksi ja sitten Voice Massage -terapeutiksi. Jo yhdeksättä vuotta olen tällä tiellä taapertanut ja nauttinut suuresti. Sähköposti: info(at)olook.fi

Noora Laitinen

Noora Laitinen Voice Massage -terapeuttiUrheiluhierojaKlassinen hieroja Olen aikaisemmalta koulutukseltani laulaja-näyttelijä, joten ymmärrän ammattiäänenkäyttäjien fyysisiä vaivoja – mentaalipuolta unohtamatta. Pyrin lempeään, mutta tehokkaaseen käsittelyyn ja hoidossani otan huomioon jokaisen asiakkaan yksilölliset tarpeet. Asiakaskuntaani kuuluu kaiken ikäisiä ihmisiä aina toimistotyöläisistä ammattilaulajiin ja huippu-urheilijoihin. Hierojakoulutuksessani erikoistuin urheilijoiden kehonhuoltoon mm. HIFK:n SM-jääkiekkojoukkueen sekä HJK:n Veikkausliiga-joukkueen parissa. Olen myös opiskellut […]

Piia Kaura

Hei, olen koulutettu osteopaatti Piia Kaura. OloOk:ssa olen työskennellyt vuodesta 2009.Työkokemusta on kertynyt reilut 20 vuotta. Urheiluhierojaksi valmistuin 1995 ja 4-vuotinenosteopaattikoulutus 1998-2002 sekä akupunktiokoulutus 2004.Pidän huolta omasta kehostani kuntosalitreeneillä ja lenkkeilemällä luonnossa.Osteopaattina pystyn auttamaan sinua monessa kehon häiriötilassa. Hoitoni on ainakokonaisvaltaista, lääketieteeseen perustuvaa ja yksilöllistä juuri Sinun kehosi parhaaksi.Varaa minulle aika, jos sinulla on lihas/nivelkipuja, […]

Ansa Lybeck

Olen koulutettu hieroja, erikoistunut manuaalisiin kivunhoitomenetelmiin, kuten faskiakäsittely, lymfahieronta, poikittainen hieronta, mobilisova hieronta, kinesioteippaus. Tavoitteeni on auttaa Sinua vapautumaan kehosi ongelmakohdista ja kuuntelemaan kehosi viestejä entistä herkemmin. Olen huomannut, että lempeät otteet ovat tehokkaita varsinkin hyvin kireiden ja kivuliaiden lihasten rentoutumiseen ja muutenkin keho-mieli-yhteyden vahvistumiseen. Toki puhtia löytyy tarvittaessa voimakkaammillekin hierontaotteille. Olen myös ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, […]

Tuija Kinnunen

Fysioterapia
Voice Massage
Breathing coordination
Hieronta
Toistaiseksi ei uusia asiakkaita eikä nettiajanvarauksia.
Ota yhteyttä puh. 09 555 453& info@olook.fi