Voice Massage -hieronta

Mitä on Voice Massage -hieronta?

Voice Massage -hieronta poistaa ja ehkäisee äänentuottoon osallistuvien lihasryhmien jännitystiloja. Klassisen hieronnan otteisiin perustuva syvätason hieronta kohdistetaan ylävartalon, kaulan ja kasvojen alueen lihaksiin. Tekijöinä toimivat Valviran terveydenhoidon ammattihenkilöiksi hyväksymät koulutetut hierojat ja fysioterapeutit. 

Kenelle Voice Massage sopii?

Ääntä työssään paljon käyttäville

Voice Massage sopii erinomaisesti kaikille ääntään työssä käyttäville: opettajille, neuvottelijoille, esittelijöille, puhelimitse töitä tekeville, laulajille ja näyttelijöille. Menetelmän tehokkuudesta ja tekijöidemme ammattitaidosta kertoo paljon se, että vakituiseen asiakaskuntaamme kuuluu äänenkäytön ammattilaisia mm. Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta, Suomen Kansallisoopperasta, Kansallisteatterista ja monista muista äänenkäytön vaativimmista työyhteisöistä.

Urheilijoille, muusikoille ja ”näyttöpääteniskaisille”

Hoidon aikana vapautetaan hengitysalueen lihaksia ja annetaan keholle mahdollisuus parempaan ryhtiin. Moni urheilija on havainnut hengityskapasiteetin lisääntyneen merkittävästi hoidon ansiosta. Ryhdin parantaminen ja lihasten vapauttaminen avaa tehokkaasti myös runsaasta näyttöpäätetyöskentelystä tai esimerkiksi epäergonomisista soittoasennoista aiheutuneita jumeja.

Voice Massagesta on apua, kun

  • ääni väsyy tai pettää
  • nieleminen vaikeutuu
  • hengittäminen on hankalaa
  • suu ei aukea kunnolla
  • purenta aiheuttaa ongelmia
  • kurkussa on palan tunne
  • ylävartalossa on liiallista lihaskireyttä

Mitä Voice Massagessa tehdään?

Voice Massagessa on kyse klassisen hieronnan otteilla tehdystä, äänentuoton ja hengityksen alueelle kohdistetusta lihasten käsittelystä. Alkututkimuksen jälkeen hoitaja pyrkii vapauttamaan liiallisia lihaskireyksiä ja luomaan mahdollisuuksia liian heikkojen tai kokonaan passiivisten lihasten vahvistamiseen. Katso hoitotapahtuman eteneminen videosta:

Kokemuksia Voice Massagesta

Monet äänenkäytön ammattilaiset, kehonsa aktiivikäyttäjät kuten Anna-Liisa Tilus ja Krista Kosonen ovat saaneet apua Voice Massage -hieronnasta. Lue lisää heidän kokemuksistaan.

"Tv-kuuluttaja puhuu työkseen, mutta tässäkin työssä suuri osa työpäivästä kuluu näyttöpäätteen ääressä. Ääni ja hartianseudun lihaksisto rasittuvat helposti ilman oikeanlaista huoltoa. Voice Massage on auttanut minua ääni- ja päätetyöskentelystä johtuvissa lihasongelmissa. Hengitysharjoitusten avulla olen myös löytänyt ryhtiä ja rentoutta esiintymiseen."
Anna-Liisa Tilus
Tv-kuuluttaja, Yle
"Me tehdään Neljänsuoran kanssa 130−150 keikkaa vuodessa. Siinä ääni helposti väsyy pitkillä keikkareissuilla ja yövalvomisissa. Olen saanut Voice Massagesta paljon apua käheyteen, ryhtiin ja hengittämiseen. Jos rintaranka on tukossa ja pallean ympäristö kireenä, niin ei tule laulusta mitään. Hoitojen jälkeen saan hengitettyä helposti olkapäiden alle, josta olenkin saanut lisää "tilavuutta" keuhkoihin. Purentaongelmat ovat myös aika ajoin vaivanneet, mutta aina käsittelyn jälkeen menee useampi kuukausi, ettei tunne kireyttä ollenkaan."
Antti Ketonen
Laulaja, Neljänsuora-yhtye
"Näyttelijän ääni joutuu kovalle rasitukselle − päivät ovat pitkiä, ja äänenkäytön täytyy soveltua roolin vaatimuksiin. Voice Massage auttaa rentouttamaan äänenkäyttöön tarvittavia lihaksia, ja niin äänikin kulkee paremmin. Olen kokenut sen suureksi avuksi ammatin harjoittamisessa."
Krista Kosonen
Näyttelijä
"Voice Massage sopii erinomaisesti myös jousisoittajille! Opettajana ja konsertoivana alttoviulistina painiskelen jatkuvasti kehon jännitystilojen kanssa. Musiikki on hengitystä, ja jos hengitys ei toimi, jää soiva lopputulos kauas taiteellisista päämääristä. Voice Massage hengitysharjoituksineen ja lapatukiharjoitteineen on opettanut minulle paljon kehonkäytöstä - hengitys- ja purentalihaksien tiedostamisen kautta avautuu yhä uusia ovia rennompaan, monipuolisempaan muusikkouteen."
Lilli Maijala
Alttoviulumusiikin lehtori, Sibelius-Akatemia

Hinnat

Hinnat
Ensimmäinen käynti aina 70–90 min 98 €
Peruskäsittely 70–90 min 98 €
Purennan alueen käsittely 50–60 min* 84 €

* Lyhyt purennan alueen käsittely vain hoitajan kanssa erikseen sovittaessa (varaathan ensimmäisellä käyntikerralla aina 70–90 min ajan myös purennan alueen käsittelyyn).

Opiskelijakortilla alennus 5 %.

Ajanvaraus

Tee ajanvaraus kätevästi nettiajanvarauksella. Voit kysellä aikoja myös sähköpostilla info@olook.fi ja puhelimitse arkena klo 10–11 välillä p. 09 555 453.

Peruutusehdot

Varatun ajan peruutus kuluitta, mikäli peruutus tehdään viimeistään edellisenä päivänä. Nettivarauksissa asiakas voi itse tehdä peruutuksen 24 tuntia ennen hoitoaikaa. Samana päivänä tehdystä peruutuksesta peritään 50 % hoitohinnasta. Peruuttamattomasta varauksesta peritään täysi hoitomaksu.

Heräsikö kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä

Osta lahjaksi

Myös loistava lahjaidea! Osta lahjakortti täältä.